Vihdosta viimein on tehty kotimainen tositeeveesarja, jota katsoo mielellään. Jenni Pääskysaari tosin on erinomaisen ärsyttävä (ja turha), ja onhan jaksoissa vähän pitkittämisen makua, mutta silti ohjelma on osuu ytimeen.
Katsoin eilen kaksi viimeisintä jaksoa, jossa Niina etsii isäänsä Marokosta ja Suomeen adoptoitu Emilia löytää sukulaisensa Sambiasta.
Olin suomalaisena aivan äimänä, miten löydetyt sukulaiset vastaanottivat heidät. Vastaanotto oli kielimuurista huolimatta niin lämmin ja sydämellinen, että ei Suomessa sellaista saa kukaan. Niinana olisin tosin juossut karkuun, jos minun olisi pitänyt kohdata toistakymmentä ventovierasta ihmistä, jotka kaikki halusivat halata ja antaa poskipusuja. Emilia selvisi vähän vähemmällä huomiolla, mutta vastaanotto oli yhtä liikuttava.
Olen aina ollut sitä mieltä, että suomalainen kulttuuri on hyvä sellaisena kuin se on. Jaksoja katsoessani oli kuitenkin pakko ajatella, että millaisen vastaanoton täällä mahtaisi saada, jos tulisi Marokosta ja ilmoittaisi olevansa veljen/pojan/siskon kauan kadoksissa ollut lapsi... Ei varmana kutsuttaisi koko sukua koolle, järjestettäisi hulppeita bileitä tai halattaisi henkilöä hengiltä. Ennemminkin soitettaisiin asianajajalle ja selvittäisiin, miten voitaisiin estää uutta sukulaista perimästä ketään.
sunnuntai, marraskuu 08, 2009
perjantai, marraskuu 06, 2009
Nenäpäivä
Anteeksi nyt vaan kaikki, mutta en tajua Nenäpäivää. Hyväntekeväisyys, kehitysyhteistyö ja köyhien auttaminen ovat kaikki hienoja ja kannatettavia asioita. En vaan tajua, miksi niihin pitää yhdistää punaista muovikrääsää, jolla ei oikeasti tee huomenna enää yhtään mitään. Nenät päätyvät kaatopaikoille.
Huumorintajuttomana ihmisenä en tajua, miksi yhtenä päivänä vuodesta pitäisi pitää punaista nenää. Mutta jos niin on pakko tehdä, niin voisiko vain tyytyä maalaamaan nenänsä punaiseksi?
Radiossa kertoivat, että muovineniä viedään oikein kehitysmaihin Nenäpäivän kunniaksi. Haloo!
Huumorintajuttomana ihmisenä en tajua, miksi yhtenä päivänä vuodesta pitäisi pitää punaista nenää. Mutta jos niin on pakko tehdä, niin voisiko vain tyytyä maalaamaan nenänsä punaiseksi?
Radiossa kertoivat, että muovineniä viedään oikein kehitysmaihin Nenäpäivän kunniaksi. Haloo!
lauantai, lokakuu 24, 2009
Rokotusdisinfo
Olen vallan ihmeissäni sikainfluenssarokotuksista nousseista otsikoista. Rokotusreaktiot ovat vallan tuttu juttu, joten miksi niistä nyt nousee kohu? On myös tuttu juttu, että rokotteissa on erilaisia, ei niin kivoilta kuulostavia apuaineita, joten miksi niistä nyt aletaan vouhkata ja viedään raskaana olevilta naisilta yöunet?
Länsimaissa ihmisillä menee niin hyvin, että heillä on varaa ryhtyä metsästämään salaliittoja oikeaan amerikantyyliin. Niiden mukaan suomalaiset asiantuntijat viilaavat meitä linssiin ja pahat mielessään yrittävät tuhota koko väestön terveyden ja hyvinvoinnin piikittämällä meihin vaarallisia aineita.
Rokotusdisinfo löysi sikainfluenssarokotteesta markkinaraon. Parin vanhemman perustama rokotuksia vastustava yhdistys keksi ottaa itselleen asialliselta kuulostavan nimen ja esiintyy tiedotusvälineissä vakavasti otettavana "kansalaisjärjestönä".
Vastapuoleksi joutunut THL painii asiantuntemuksellaan ihan eri sarjassa, mutta se ei tunnu toimittajia häiritsevän. Pelkät hyvät viestintätaidot eivät tarkoita hyvää substanssia. Toimittajana ymmärrän eri näkökulmien tarpeen, mutta lähdekritiikkikin olisi suotavaa. Muutama vuosi sitten yksi ajankohtaisohjelma kutsui haastateltavakseen tamperelaisen Seppo Lehdon, ja sai katua sitä katkerasti.
Toki voi olla niin, että rokote ei ole paras mahdollinen. Niin ei kuitenkaan voi olla, että suomalaiset asiantuntijat toimisivat tieten tahtoen vastoin suomalaisten etua. Auktoriteetteja on sinänsä hyvä kyseenalaistaa, mutta siihen pitää olla selvät syyt ja tiedot. Maallikon lihaksilla ei rokotteiden laatua pysty todistamaan, joten on aivan turha lähteä lietsomaan paniikkia ja hysteriaa.
Länsimaissa ihmisillä menee niin hyvin, että heillä on varaa ryhtyä metsästämään salaliittoja oikeaan amerikantyyliin. Niiden mukaan suomalaiset asiantuntijat viilaavat meitä linssiin ja pahat mielessään yrittävät tuhota koko väestön terveyden ja hyvinvoinnin piikittämällä meihin vaarallisia aineita.
Rokotusdisinfo löysi sikainfluenssarokotteesta markkinaraon. Parin vanhemman perustama rokotuksia vastustava yhdistys keksi ottaa itselleen asialliselta kuulostavan nimen ja esiintyy tiedotusvälineissä vakavasti otettavana "kansalaisjärjestönä".
Vastapuoleksi joutunut THL painii asiantuntemuksellaan ihan eri sarjassa, mutta se ei tunnu toimittajia häiritsevän. Pelkät hyvät viestintätaidot eivät tarkoita hyvää substanssia. Toimittajana ymmärrän eri näkökulmien tarpeen, mutta lähdekritiikkikin olisi suotavaa. Muutama vuosi sitten yksi ajankohtaisohjelma kutsui haastateltavakseen tamperelaisen Seppo Lehdon, ja sai katua sitä katkerasti.
Toki voi olla niin, että rokote ei ole paras mahdollinen. Niin ei kuitenkaan voi olla, että suomalaiset asiantuntijat toimisivat tieten tahtoen vastoin suomalaisten etua. Auktoriteetteja on sinänsä hyvä kyseenalaistaa, mutta siihen pitää olla selvät syyt ja tiedot. Maallikon lihaksilla ei rokotteiden laatua pysty todistamaan, joten on aivan turha lähteä lietsomaan paniikkia ja hysteriaa.
torstai, lokakuu 15, 2009
Fredille
Tiedoksesi, että en ole hylännyt sinua (kuten tämänpäiväinen Ilta-Sanomat väittää). Helsingin-konserttisi on keskiviikkona, joka on huono päivä.
torstai, lokakuu 08, 2009
Läheispompottelua
Pikkusisarellani on mielenterveysongelmia, joita hän aina silloin tällöin parantelee alkoholilla. Tästä ei hyvää seuraa, minkä sisar hyvin tietää, mutta ei näköjään aina muista.
Mielenterveysongelmien perustan loivat vanhempamme, isä alkoholin käytöllään ja väkivaltaisuudellaan ja äiti läheisriippuvuudellaan ja pohjalaisella kulissienpitotarpellaan, joka esti avun hakemisen.
Sisar alkoi oireilla vanhempien kuoleman jälkeen, mutta ei kehotuksista huolimatta suostunut hankkimaan apua. Hänelle riitti, että sai haukkua minua ja veljeä hylkäämisestä lapsuudenkotiin ja syyllistää meitä.
Ongelmat räjähtivät käsiin kuutisen vuotta sitten, kun sisaren tuore aviomies kuoli työtapaturmassa. Aluksi nuorelle leskelle riitti ymmärrystä ja apua, mutta vähitellen läheisten voimat uupuivat, kun hän ei pysynyt yhdessäkään hoidossa, jota tarjottiin, vaan jätti kaiken kesken.
Alkoholi auttoi paremmin kuin psykiatrinen apu. Lopputulos oli se, että sisaresta tuli työtön ja hän alkoi luisua yhä pahemmin pohjalle. Yölliset kännipuhelut olivat jokaviikkoisia. Niissä hän uhkasi tappaa itsensä. Veli hyppäsi autoon ja riensi paikalle toiselta puolen Suomea muutaman kerran, mutta sai lopulta tarpeekseen. Minä ratkaisin ongelman soittamalla paikalle vaihtelevasti poliiseja ja ambulansseja.
Sisko ei pysty normaaliin kanssakäymiseen, vaan hoitaa ihmissuhteitaan yöllä kännissä puhelimessa. Kun viime kesänä kävin kuopuksen kanssa Tampereella, hänellä ei ollut aikaa tavata meitä. Hän on vieraillut luonamme Helsingissä kokonaiset kaksi kertaa, ei tunne lapsiani ulkonäöltä eikä ole kiinnostunut kenenkään kuulumisista.
Välillä meni paremmin. Sisko oli katkaisuhoidossa, työharjoittelussa ja pääsi tekemään sijaisuuksia. Aloin jo toivoa parempaa, mutta valitettavasti kaupunki säästää, eikä sijaisia enää palkata. Työttömyys ja liika vapaa-aika on selvästi kohtalokasta, mutta ehdotukseni opiskelusta, hyvästä syömisestä, liikunnan lisäämisestä ja harrastuksien etsimisestä kaikuvat kuuroille korville. Viime yö riitti todistamaan, että selvillä vesillä ei todellakaan vielä olla.
Mielenterveysongelmien perustan loivat vanhempamme, isä alkoholin käytöllään ja väkivaltaisuudellaan ja äiti läheisriippuvuudellaan ja pohjalaisella kulissienpitotarpellaan, joka esti avun hakemisen.
Sisar alkoi oireilla vanhempien kuoleman jälkeen, mutta ei kehotuksista huolimatta suostunut hankkimaan apua. Hänelle riitti, että sai haukkua minua ja veljeä hylkäämisestä lapsuudenkotiin ja syyllistää meitä.
Ongelmat räjähtivät käsiin kuutisen vuotta sitten, kun sisaren tuore aviomies kuoli työtapaturmassa. Aluksi nuorelle leskelle riitti ymmärrystä ja apua, mutta vähitellen läheisten voimat uupuivat, kun hän ei pysynyt yhdessäkään hoidossa, jota tarjottiin, vaan jätti kaiken kesken.
Alkoholi auttoi paremmin kuin psykiatrinen apu. Lopputulos oli se, että sisaresta tuli työtön ja hän alkoi luisua yhä pahemmin pohjalle. Yölliset kännipuhelut olivat jokaviikkoisia. Niissä hän uhkasi tappaa itsensä. Veli hyppäsi autoon ja riensi paikalle toiselta puolen Suomea muutaman kerran, mutta sai lopulta tarpeekseen. Minä ratkaisin ongelman soittamalla paikalle vaihtelevasti poliiseja ja ambulansseja.
Sisko ei pysty normaaliin kanssakäymiseen, vaan hoitaa ihmissuhteitaan yöllä kännissä puhelimessa. Kun viime kesänä kävin kuopuksen kanssa Tampereella, hänellä ei ollut aikaa tavata meitä. Hän on vieraillut luonamme Helsingissä kokonaiset kaksi kertaa, ei tunne lapsiani ulkonäöltä eikä ole kiinnostunut kenenkään kuulumisista.
Välillä meni paremmin. Sisko oli katkaisuhoidossa, työharjoittelussa ja pääsi tekemään sijaisuuksia. Aloin jo toivoa parempaa, mutta valitettavasti kaupunki säästää, eikä sijaisia enää palkata. Työttömyys ja liika vapaa-aika on selvästi kohtalokasta, mutta ehdotukseni opiskelusta, hyvästä syömisestä, liikunnan lisäämisestä ja harrastuksien etsimisestä kaikuvat kuuroille korville. Viime yö riitti todistamaan, että selvillä vesillä ei todellakaan vielä olla.
keskiviikko, lokakuu 07, 2009
Kiitos Destia
Ahkerasti käyttämämme metroasema sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn tien toisella puolella. Suojatie on vaarallinen, koska autoilijat rikkovat siinä liikennesääntöä, jonka mukaan suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon viereen pitää pysähtyä. Useimmat eivät pysähdy, joten katua ylittäessä pitää olla todella varovainen, ettei jää viereistä kaistaa paahtavan auton alle.
Tilanne paheni entisestään, kun lähistölle ilmestyi uusi automarket. Liikenne lisääntyi silmissä, ja sitä myötä myös vaaralliset tilanteet.
Lähetin poliisille sähköpostia. Muutama päivän kuluttua suojatien viereen ilmaantui liikenteenlaskija (näin ainakin oletan), mutta en tietenkään tiedä, onko sähköpostillani mitään yhteyttä.
Ja nyt, parin kuukauden kuluttua, risteykseen tulee liikennevalot! Turvalliset, ihanat liikennevalot. Niihin pysähtyvät nekin, jotka muuten huristaisivat eteen päin. Kaikki eivät tietenkään pysähdy, joten toki lapsia pitää ohjeistaa edelleen, mutta risteys muuttuu joka tapauksessa turvallisemmaksi.
Tilanne paheni entisestään, kun lähistölle ilmestyi uusi automarket. Liikenne lisääntyi silmissä, ja sitä myötä myös vaaralliset tilanteet.
Lähetin poliisille sähköpostia. Muutama päivän kuluttua suojatien viereen ilmaantui liikenteenlaskija (näin ainakin oletan), mutta en tietenkään tiedä, onko sähköpostillani mitään yhteyttä.
Ja nyt, parin kuukauden kuluttua, risteykseen tulee liikennevalot! Turvalliset, ihanat liikennevalot. Niihin pysähtyvät nekin, jotka muuten huristaisivat eteen päin. Kaikki eivät tietenkään pysähdy, joten toki lapsia pitää ohjeistaa edelleen, mutta risteys muuttuu joka tapauksessa turvallisemmaksi.
maanantai, syyskuu 28, 2009
13 sekunnin säästö
Parisängyn päiväpeiton oikeasta käsittelytavasta on muodostunut vuosien saatossa pysyvä kina puolison kanssa. Hän haluaa, että päiväpeitto viikataan sievästi ja nätisti, koska siten sen saa aamulla nopeammin vedettyä sängyn päälle.
Minä en pidä pipertämisestä, joten vetäisen peiton iltaisin reippaaseen myttyyn makkarin nurkkaan. Puoliso protestoi eikä petaa sänkyä, jos peitto on huonosti.
Tänä aamuna osuimme makkariin yhtä aikaa. Mies oli petaamassa peittoja, mutta ilmoitti, ettei laita päiväpeittoa, kun sitä oli taas käsitelty "väärin" ja sen laittamisessa menee aikaa.
Otimme aikaa. Mytystä päiväpeiton levittäminen sängyn päälle kesti 26 sekuntia. Viikatun päiväpeiton levittämiseen meni 13 sekuntia. Nyt pitäisi vielä keksiä, mihin tuon 13 sekuntia voisi sijoittaa...
Minä en pidä pipertämisestä, joten vetäisen peiton iltaisin reippaaseen myttyyn makkarin nurkkaan. Puoliso protestoi eikä petaa sänkyä, jos peitto on huonosti.
Tänä aamuna osuimme makkariin yhtä aikaa. Mies oli petaamassa peittoja, mutta ilmoitti, ettei laita päiväpeittoa, kun sitä oli taas käsitelty "väärin" ja sen laittamisessa menee aikaa.
Otimme aikaa. Mytystä päiväpeiton levittäminen sängyn päälle kesti 26 sekuntia. Viikatun päiväpeiton levittämiseen meni 13 sekuntia. Nyt pitäisi vielä keksiä, mihin tuon 13 sekuntia voisi sijoittaa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
